Siirry pääsisältöön

Leikki

Tuomas Akvinolaisen mukaan työn ja leikin ero on siinä, että työllä on jokin tarkoitus, leikillä ei.

En ole hänen kanssaan samaa mieltä - jos nyt pappina uskaltaa olla eri mieltä hänen kaltaisensa teologisen ja filosofisen jättiläisen kanssa - sillä kyllähän leikilläkin on tarkoitus, tai tarkoituksia. Leikin tarkoitus voi olla ilo, rentoutumien tai yhdessäolo, taitojen testaus tai uuden taidon oppiminen.

Mutta ymmärrän Akvinolaisen ajatuksen ja allekirjoitan sen. Työtä tehdään, jotta saavutettaisiin jotain, jotta tuotettasiin jotain. Työ on väline, kun taas leikki on usein jo itsessään oma päämääränsä.

Ja tämä erottelu on vaarassa nykyään unohtua tyystin. Liian usein työstä ja urasta tulee päämäärä itsessään ja muu saa jäädä sen jalkoihin. Tai päin vastoin, leikin (se on: kaiken vapaa-ajan toiminnan) luonne vääristyy ja muuttuu suorittamiseksi ilman iloa.

Taito erottaa toisistaan työ ja leikki on kaiken jaksamisen alku ja juuri

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?