Kaikilla meillä on oma mukavuusalueemme, ne asiat joissa voimme toimia vaivatta, ne toimintaympäristöt, missä viihdymme kuin kotonamme. Jos saan toimia omalla mukavuusalueellani, en stressaa liikaa, sillä asiat ovat minulle mieluisia ja helppoja. Mukavuusalue viettelee pysymään tällä tontilla.
Aika ajoin vastaan tulee kuitenkin tilanteita, joissa minua haastetaan ylittämään rajani. Astumaan sinne, missä asiat ovat vieraita, missä minun on toimittava paljon keskittyneemmin. Tilanne on kuormittaa hivenen, sillä heti kun joudun mukavuusalueeni ulkopuolelle, astuu epävarmuus elämääni. Ja epävarmuus tuntuu epämukavalle. Haluaisin väistää sen sijaan, että joudun myöntämään, etten tiedä miten on parasta edetä.
Ja kuitenkin tiedän, että vain astumalla rohkeasti yhä uudestaan tuonne totutun toiselle puolelle on minulla mahdolisuus kasvaa ja oppia ja oivaltaa. Ja sitä kautta laajentaa omaa mukavuusaluettani taas piirun verran.

Kommentit