Siirry pääsisältöön

Synti

Kun minun pitää sanoittaa kristillistä termiä 'synti' arkikielelle, lähden avaamaan sitä tämän ajan helmasynnin, itsekkyyden kautta.

Itsekkyys on jotain, missä omasta itsestä tehdään kaiken keskus. Tärkeää on minä, yksin. Toisia ei tarvitse huomioida. Tärkeää on se, että minä saan kaiken mitä tarvitsen ja kaiken mitä haluan, silloinkin, kun se tarkoittaa, että toinen jää ilman. Tärkeää on ihminen, ei Jumala tai luomakunta. Tärkeää on jatkuva haaliminen, kyltymättömyys.

Siksi 'synti' tulee minusta hyvin lähelle sitä mitä 'itsekkyydellä' sanoitetaan.

Itsekkyyden vastavoima taas on rakkaus.

Rakkaus lähtee liikkeelle toisesta, etsii automaattisesti toisen hyvää. Asettuu toisen asemaan, kantaa huolta toisesta. Rakkaus on yhteistä, molemminpuolista hyvän etsimistä. Rakkaus on antamista, jakamista, joskus omasta luopumistakin toisen hyväksi. Tärkeää on yhdessäolo, toinen ihminen, luomakunta, Jumala.

Tämä aika, talouskurimus, ahneus ja veroparatiisit, kovat arvot - ne kaikki heijastavat itsekkyyttä.

Minä jaksan uskoa siihen, että rakkaus voittaa. Että välittäminen ja yhteisöllisyys ja yhdessätekeminen voittaa. Se tarvitsee vain sen, että uskallamme nähdä toiset. Asettua heidän sijaansa. Antaa itsestämme. Niin rakkaus lähtee kasvuun.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?

Eikö nukuta? Vinkkejä nukahtamiseen

Kesä on takana, työt ja koulut alkavat. Loman aikana tuli ehkä opeteltua toisenlainen päivärytmi. Ehkä myös kaikki syksyn aloittamiseen liittyvät stressaa, ja vaikuttaa nukkumiseenkin? Tässä videossa muutama vinkkini siihen, miten ainakin itse saan paremmin itseni nukahtamaan.