Pidän tarinoista. Luen ja katson paljon. Mutta luen myös kirjoja uudestaan, katson saman elokuvan uudestaan. Ja huomaan, että jokaisella kerralla tarina muuttuu. Kiinnitän huomiota johonkin asiaan, jonka olen täysin ohittanut aikaisemmilla kerroilla. Siksi hyvät tarinat kertovat aina myös jotain meistä itsestämme.
Ja siksi on välillä myös hienoa pysähtyä jonkun toisen/toisten kanssa pohtimaan kirjaa, elokuvaa, biisiä, maailmaa, sillä hän pystyy nostamaan minulle aivan toisenlaista näkökulmaa esiin. Itsestään käsin.

Kommentit