Siirry pääsisältöön

Paasto

 Viime viikolla, Etelä-Suomen talvilomaviikolla siirryttiin kirkossa myös laskiaistiistain ja tuhkakeskiviikon kautta paastonaikaan. Paastonaikaan, jota jatketaan pääsäiseen asti.

Pointtina paastossa ei ole luopuminen jostain - se on paaston mekaaninen puoli, jonkin asian jättäminen pois. Paastossa on enemmän kyse itsetutkistelusta, peiliin katsomisesta.


"Tuollaistako paastoa minä teiltä odotan,
tuollaista itsenne kurittamisen päivää?

Sitäkö, että te riiputatte päätänne kuin rannan ruoko,
pukeudutte säkkivaatteeseen, makaatte maan tomussa,
sitäkö te kutsutte paastoksi,
Herran mielen mukaiseksi päiväksi?
 

Toisenlaista paastoa minä odotan:
että vapautat syyttömät kahleista,
irrotat ikeen hihnat
ja vapautat sorretut,
että murskaat kaikki ikeet,

murrat leipää nälkäiselle,
avaat kotisi kodittomalle,
vaatetat alastoman, kun hänet näet,
etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi.

Silloin sinun valosi puhkeaa näkyviin kuin aamunkoi
ja hetkessä sinun haavasi kasvavat umpeen.
Vanhurskaus itse kulkee sinun edelläsi
ja Herran kirkkaus seuraa suojanasi.

Ja Herra vastaa, kun kutsut häntä,
kun huudat apua, hän sanoo: »Tässä minä olen.»"
(Jesajan kirja 58: 5-9)

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.
3 kommenttia
Lue lisää

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?
Lähetä kommentti
Lue lisää

Papin ajatuksia hautajaisista ja suremisesta

Papin työssä kuolema ja ihmisten suru tulee usein vastaan, niin hautajaisten, kriisityön kuin keskusteluavunkin kautta. Ja toki, kun itsekin olen jo keski-ikään ennättänyt, olen jo saanut saattaa monta läheistä viimeiselle matkalle. Tein uusimman animaationi tästä jonkun mielestä raskaastakin teemasta, siinä toivossa, että sen kautta joku ensi kertaa läheisen kuoleman kohtaava saisi tukea sen ajatuksista ja ehkä myös jotain pientä vinkkiä siitä, kuinka toimia.
Lähetä kommentti
Lue lisää