Siirry pääsisältöön
Aloitin päivän työsalissa opiskelijoiden keskellä. Työstin pintakäsittelypuolella tuolia, tuoliryhmän kolmatta yksilöä joka työsaliin on päässyt. Vanhat lakat ja petsit on jo raaputettu pois, ja uutta saatu tilalle. Tänään lisäsin taas yhden lakkakerroksen ja välttelin valumien syntymistä. Ja siinä lakatessa, ja välillä aina jonkun kanssa sanan vaihtaessa rentouduin kunnolla ensimmäistä kertaa koko viikkoon. Käsillä puuhastelulla tuntuu olevan sellainen vaikutus.

"There is a Moment in each Day that Satan cannot find / Nor can his Watch Fiends find it, but the Industrious find / This Moment & it multiply, & when it once is found / It Renovates every Moment of the Day if rightly placed."

Noin kirjoittaa eräs lempirunoilijoistani, William Blake Milton-teoksessaan. On hienoa löytää se oma hetki, hetki, jonka akkuja lataava merkitys ulottuu koko loppupäivään. Se voi olla musiikin kuuntelemista autossa matkalla paikasta toiseen, kahvikupponen taukohuoneessa tai jopa hivenen vähemmän arkinen työtehtävä - papille tuolin lakkaaminen. Mitä se minäkin päivänä onkin, pitäisi siihen malttaa pysähtyä.

Kommentit

Archipictor sanoi…
Suosittelen myös vihreää Genmaicha-teetä. Sopii hetkeen kuin hetkeen, niin ajatuksien kanssa kuin aivojen käydessä tyhjää.

Mukavaa, että olet aloittanut oman blogin. Pistetäänpä seurantaan.

Ja kiitos myös linkittämisestä. Olisin kuitenkin vieläkin kiitollisempi, mikäli voisit vaihtaa "graafikon" tilalle "kuvittajan". Pitäisi enemmän paikkaansa. Taitavuuden jätän vierailijan itsensä päätettäväksi.

Hyvää jatkoa uudelle blogille.
Genmaicha on tosiaankin hyvää, tuli juotua sitä viikolla Betel-kirkon kasvisravintolassa.

"Graafikko" on nyt "kuvittaja".

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?

Hirvi

 Melkein kohtasimme liian läheltä, hirvi ja minä. Minä autoilin ja hirvi juoksi. Ja juoksi eteeni, mikä aiheutti hetkellistä jarruttelua ja väistelyä. Sitten se jatkoi matkaansa metsään, ja minä töihin ja arkeen, kaikkeen siihen, mitä päivään kuuluu. Kohtaaminen pysäytti miettimään. Sitä, miten kukin meistä lähtee aina päivään pää täynnä ajatuksia siitä, mitä päivä sisältää. Ja kuitenkin päivä voi mennä - ja yleensä menee - toisin kuin ajattelen. Eikä se ole aina paljosta kiinni, mikä lopputulos on. Luulen, että tuon kohtaamisen jälkeen katson taas hetken arkea toisin silmin. (Ja tunnustan se, että tällä kertaa taisi olla enkeleitä matkassa.) Kohtaaminen pysähdytti myös miettimään sitä, miten vieraantunut luonnosta olen, vaikka ison kaupungin laitamilla sentään asun ja välillä mökillä aikaa vietän. Ympärillä on paljon elämää, jota en juurikaan ajattele, elämässä omaa arkeaan ja päiväänsä. Elämää ja arkea, jossa pitää välilllä ylittää ihmisten keskellä metsää rakentamia kiviteitä, j...