Siirry pääsisältöön

Kitkaa

Lepokitka on suurempi kuin liikekitka. Liikkeellelähtö on vaikeaa, kun taas liikkeellä pysyminen vaatii vähemmän voimaa taakseen.

Tyhjän paperin ensimmäiset viivat ovat hankalia vetää, mutta niiden jälkeen ympärille piirtyy nopeasti muutakin.

Ensimmäiset sanat ovat painavia, mutta niiden löytymisen jälkeen kappaleet ja sivut täyttyvät nopeasti.

Elämä on alkuja ja liikkeellelähtöjä ja uusia haasteita. Viivoja voi korjata, kappaleita muokata ja liikkeelle lähteä aina uudestaan. Peruuttamatonta on hyvin vähän.

Anna itsellesi lupa korjauksiin, niin alkukaan ei ole niin iso askel. Alussa ei luoda valmista, vaan annetaan itselle mahdollisuus johonkin. Yksi asia ja askel kerrallaan. Vasta prosessin kautta syntyy jotain valmista.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?