Siirry pääsisältöön

Nuttura kireällä

Minulla on ollut pitkät hiukset jo kauan, mutta nykyisellään en enää siedä niitä auki. Siksi tapanani on kiepsauttaa ne joka aamu nutturalle. Nutturalle, jonka toivon pysyvän kasassa iltaan asti.

Letitän tukan kiinni palmikolle heti suihkun jälkeen, ja puoli tuntia lettiä kuivateltuani kiepsautan sen kasaan niskan päälle. Oikein tehtynä hiuslenkki riittää pitämän nutturan koossa.

Välillä kuitenkin huomaan nutturaa kasatessa letin olevan liian löysässä. Se tarkoittaa sitä, että letin kiertäminen itsensä ympärille ei tuota kunnollista nutturaa vaan normaalia löysemmän version. Silloin minulla on kaksi vaihtoehtoa: a) kiepsutan löysää lettiä itsensä ympäri niin kauan, että siitä saa jonkinlaisen nutturan aikaiseksi tai b) puran letin, teen uuden tiukan letin ja kierrän sen nutturalle. Ajallisesti kumpikin vaihtoehto vie luultavasti saman verran. (Letittäminen on hidasta, mutta löysää lettiä saa kasata nutturaksi kiukkuisen tovin.)

Vaihtoehtoa a) on parin tunnin kuluttua löystynyt niin, että joudun korjaamaan sitä, muutoin tukka lähtee avautumaan. Vaihtoehto b) tuntuu vaivalloisemmalle, mutta tuottaa kuitenkin nutturan, joka pysyy kasassa iltaan asti.

Eli: jos jokin asia on tekemisen arvoinen, se lienee myös sen arvoinen, että se tehdään kunnolla.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käärmeitä ja Tikapuita

On vanha lautapeli nimeltä Käärmeitä ja Tikapuita . Pelin juuret ulottuvat Intiaan 1500-luvulle, vaikka se onkin meille tunnetussa muodossa kiertänyt Brittein saarten kautta. Pelilauta on suht' helppo tehdä itse, ja siksi sellaisen tuohon piirtelin. Pelin ajatuksena on edetä noppien osoittaman lukumäärän verran ruudukko läpi aloittaen ensimmäiseksi merkitystä ruudusta alalaidassa. Mikäli pelaaja tulee ruutuun, jossa on tikkaiden alapää, saa hän kiivetä tikkaat siihen ruutuun jossa tikkaiden huippu on, ilman ylimääräisiä nopan heittoja. Ruutuun, jossa on käärmeen pää joutuessaan pelaaja sen sijaan liukuu käärmeen selkää pitkin siihen ruutuun, jossa käärmeen häntäpää on. Peli on minusta hieno metafora elämän prosesseista. Välillä tulee yllättäviä takapakkeja, ja hetken päästä vastassa saattaa olla harppauksia eteenpäin. Se kaikki kuuluu asiaan.

Jälkiä

Turun Tuomiokirkossa, Pormestarin kuorin lattiassa, on näkyvissä kissan tassun jättämiä jälkiä. Kissa on ollut vainaa jo pitempäänkin, mutta eläissään se oli onnistunut juoksemaan vielä märkien tiilien yli ja niin painamaan kädenjälkensä osaksi 700-vuotiasta kansallispyhättöä. Tarkoittamattaan. Fossiililöytöjen yhteydessä meillä on vieläkin vanhempia käpäliä, tassuja, raatelujalkoja ja kavioita kivettyneeseen maa-ainekseen painautuneena, kuten myös painokuvia vanhoista kasveista tai muinaisista otuksista. Myös me jätämme jälkiä. Jälkiä planeettaamme, jonka jälkipolvillemme jätämme, mutta myös jälkiä toisiimme. Tarkoittaen ja tarkoittamattamme. Näin paastoajan alkaessa haluaisin katsella sitä, minkälaisia jälkiä minä jätän. Minkälaiset haluaisin jättää? Kissankäpälät kirkon kuoriin?

Eikö nukuta? Vinkkejä nukahtamiseen

Kesä on takana, työt ja koulut alkavat. Loman aikana tuli ehkä opeteltua toisenlainen päivärytmi. Ehkä myös kaikki syksyn aloittamiseen liittyvät stressaa, ja vaikuttaa nukkumiseenkin? Tässä videossa muutama vinkkini siihen, miten ainakin itse saan paremmin itseni nukahtamaan.