Jim Kruegerin kirjoittama ja Alex Rossin taiteilema sarjakuva Justice pyrkii purkamaan auki pohdintaa sankaruudesta.
Monen supersankarin sankaruus ei ole pelkästään roistojen voittamista supervoimien turvin. Iso osa sankaruutta pitkin matkaa on itsensä voittaminen aina uudestaan ja uudestaan. Omista arvoista kiinni pitäminen vaikeissa valinnoissa. Elämän haasteiden ja tragedioiden läpikulkeminen, niistä kasvaminen - aivan sankarien syntytarinoista asti.
Superrikolliset taas ovat - paitsi tarvittu vastavoima - myös hyvin toisenlainen joukkio. Heitä taas määrittää usein lähtökohtainen kateus. He haluavat itselleen sen, mitä supersankarissa näkevät, tämän voimat, ymmärtämättä lainkaan sitä tietä ja sitä taakka, mitä nämä ovat tuohon päästäkseen/joutuakseen läpikäymään.
Itse kukin syyllistyy tähän jälkimmäiseen, itsemme vertaamiseen toisiin, kateuteen. Mutta koska elämät eivät ole vertailukelpoisia - kullakin on omat taakkansa näimme niitä tai emme - kateus on turhaa. Sen sijaan meidän olisi syytä keskittyä huomaamaan se, että (latteasta ilmauksesta huolimatta) me todella olemme sankareita. Emme ehkä paini trikoot ja naamarit päällä pahiksien kanssa, mutta olemme saaneet aikaan paljon sellaista, mihin emme edes tienneet pystyvämme. Supersankarin tavoin olemme vain olleet kai liian vaatimattomia edes tiedostamaan sitä itse.
Monen supersankarin sankaruus ei ole pelkästään roistojen voittamista supervoimien turvin. Iso osa sankaruutta pitkin matkaa on itsensä voittaminen aina uudestaan ja uudestaan. Omista arvoista kiinni pitäminen vaikeissa valinnoissa. Elämän haasteiden ja tragedioiden läpikulkeminen, niistä kasvaminen - aivan sankarien syntytarinoista asti.
Superrikolliset taas ovat - paitsi tarvittu vastavoima - myös hyvin toisenlainen joukkio. Heitä taas määrittää usein lähtökohtainen kateus. He haluavat itselleen sen, mitä supersankarissa näkevät, tämän voimat, ymmärtämättä lainkaan sitä tietä ja sitä taakka, mitä nämä ovat tuohon päästäkseen/joutuakseen läpikäymään.
Itse kukin syyllistyy tähän jälkimmäiseen, itsemme vertaamiseen toisiin, kateuteen. Mutta koska elämät eivät ole vertailukelpoisia - kullakin on omat taakkansa näimme niitä tai emme - kateus on turhaa. Sen sijaan meidän olisi syytä keskittyä huomaamaan se, että (latteasta ilmauksesta huolimatta) me todella olemme sankareita. Emme ehkä paini trikoot ja naamarit päällä pahiksien kanssa, mutta olemme saaneet aikaan paljon sellaista, mihin emme edes tienneet pystyvämme. Supersankarin tavoin olemme vain olleet kai liian vaatimattomia edes tiedostamaan sitä itse.
Kommentit