Aten ajatuksia

Istuin kotipihassa teekupin ja kirjan kanssa aamupalalla kun kuulin sen: Aivan varmasti korpin ääni, sanoin itselleni. Ja tosiaan, hetken päästä korppipariskunta lensi ohi musta sulkapeite auringossa sinertävänä hohtaen - jo vähän vanhempia yksilöitä siis, ei tämän kesän poikasia! Oli ilo nähdä niitä näinkin kaupungissa. Ja oli ilo nähdä varpushaukka kesämökin pihan yllä, kun vuorostaan sen huuto laittoi katsomaan taivaalle. Oli ilo nähdä kurkipariskunta tien varressa. Ja metsähiiri terassalautojen alla. Miksi tein nämä havainnot? Kun ei ollut kiire. Kun olin juuri siinä missä olin, ajatukset juuri siinä hetkessä. Hiljaa. Arki vie usein mennessään ja ajatukset ovat levällään. Jos voisin silloinkin olla, kussakin tilanteessa enkä muualla, voisin huomata paljon maailmasta, itsestäni, toisista. Ja ehkä silloin myös reagoida paremmin, ymmärtää paremmin, ihastella arjen ihmeitä, joita jokaiseen päivään mahtuu.

"Yleensä kun kuulemme jotain uutta tai luemme jotain uutta, me päädymme vain vertaamaan sitä meidän omiin ajatuksiimme. Jos se edustaa samaa, me hyväksymme sen ja sanomme, että tottahan se on. Jos se ei edusta samanlaista ajattelua, sanomme, että se on epätotta. Kummassakaan tapauksessa emme opi mitään." (Thich Nhat Hanh) Jos haluan kasvaa, on minun osattava haastaa se millainen olen juuri nyt.

On kesä. Ei pelkästään säiden puolesta. Kesä on sitä, että voi syödä aamiaiset ja muut päivän ruuat pihalla jos niin haluaa. Kotiin tulee pihan myötä yksi huone lisää. Ja syntyy myös uusia aktiviteetteja kun pihaa saa hoitaa. Ja mökkiä. Aktiviteetteja, jotka nekin kutsuvat olemaan ulkona, nauttimaan kesästä. Ja olemaan. Olemaan, sillä kesäaskareissa en tuijota kännykkää. Se on yleensä sisällä, missä sitä tulee vilkaistua muutaman kerran päivässä siltä varalta että joku on yrittänyt tavoittaa. Ja juuri siitä syystä kesäpäivät ovat pitkiä. On aikaa keskittyä siihen, mitä milloinkin tekee, oli se sitten nurmikon leikkuuta tai vain kirjan kanssa istumista. Ilman että kännykkä häiritsee elämää. Loma-aikani haluan viettää aina muualla kuin sosiaalisen median parissa tai nettiä selaten.

Se mitä olet huomenna, rakentuu sille, mitä olet tänään. Se mitä oivallat tänään, antaa työkaluja kehittyä kohti niitä päämääriä, mitä kohti tulevaisuudessa suuntaat. Jokainen etappi matkalla on etappi eteenpäin, oli kyse sitten taakse jäävästä lukuvuodesta tai valmistuvista opinnoista, toisiin töihin tai eläkkeelle siirtymisestä. Etappi ei kuitenkaan ole itse päämäärä, vaan yksi pysähdys matkalla joka jatkuu yhä. Miten se sitten jatkuukin, toivon sinulle kaikkea hyvää siinä mitä tulevaisuus tuo tullessaan! Nyt on kesä, aika levätä, nauttia valosta ja väreistä ja äänistä ja lämmöstä! Aika tehdä töitä, puuhastella pihalla tai mökillä, ehkä matkustaa jonnekin. Aika lukea kirjoja, syödä jäätelöä, käydä uimassa. Aika olla, ei suorittaa. Aika, ei kiire.

"Jos opimme kuinka harjoittaa rakkautta, myötätuntoa, iloa ja tasapuolisuutta, opimme myös tietämään sen, kuinka parantaa kiukun, surun, epävarmuuden, murheen, vihan, yksinäisyyden ja epäterveen asioihin kiinnittymisen sairaudet", Thich Nhat Hahn kirjoittaa. Olemme jatkuvasti vuorovaikutuksessa toistemme kanssa ja siinä vuorovaikutuksessa peilaamme koko ajan toisiamme.

Arki tuntuu välillä olevan superpallo, joka vierii mäkeä alaspäin ottaen aina pompun jostakin kuopasta. Kiire värittää kaikkea ja kiristää pinnaa. Mistään ei saa otetta. Silti asioita kannattaa tehdä ajatuksen kanssa yksi kerrallaan, sillä multitasking - monen asian työstäminen samanaikaisesti - on vain tietokoneille, ei ihmisille tarkoitettua prosessointia. Olennaista kai on kysyä itseltään:"Mitä sinä teet juuri nyt?" Keskittyä siihen, eikä tehdä muuta. Kun teen töitä, teen töitä enkä haaveile vapaasta. Keskittymällä töihin (kuhunkin tehtävään yksi kerrallaan) pääsen aiemmin vapaan pariin. Kun olen vapaalla olen vapaalla enkä pohdi töitä. Mitä minä teen juuri nyt?

Olen pikkutarkka ihminen, tiedän sen. Ja koska pidän autoista, on kaikki omaan autooni tulevat kiveniskut ja hiusnaarmut hankalaa kohdattavaa. Auto ei ole enää sama auto kiveniskun jälkeen. Vai onko? Koska siis olen kiinnostunut autoista, katson jatkuvasti myös erilaisia autoharrastajien videoita. Ja niissä olen törmännyt ajatukseen, että autojen pienet kauneusvirheet eivät vähennä auton arvoa, vaan ovat "patinaa", ajan jälkiä. Ne tekevät liukuhihnalta putkahtaneesta autosta yksilön, joka on kulkenut oman tiensä. Eletty elämä saakin näkyä.