Siirry pääsisältöön

Tekstit

Kesän ydin

Loman ei pitäisi olla lista tekemättömiä asioita (vaikka se onkin mahdollisuus paneutua sellaiseen, mihin arkena ei ennätä). Loman ei pitäisi olla kiire näkeä ja kokea - vähemmällä kiiruhtamisella kun ennättää itse asiassa kokea enemmän. Loman tehtävä on ladata akkuja opintojen ja/tai töiden jälkeen, antaa aikaa itselle ja läheisille olla yhdessä. Iloita tästä kauniista vuodenajasta. Iloita ja levätä. Yhdessä.

Kaikki vapaalle

Oli tullut se hetki kun uudehkosta autostani piti ensimmäistä kertaa pestä kurat pois. Ja koska kotipihassa ei auton pesemiseen ole mahdollisuutta, ajoin autopesulaan. Pesula käytäntöineen oli tuttu, olinhan vieraillut edellisen autoni kanssa siellä usein. Nyt kuitenkin hivenen jännitti, sillä en ollut ihan varma siitä kuinka nykyisen autoni sähköinen rattilukko käyttäytyisi - virrat varmaan tulisi jättää päälle? Ajoin hihnalle, sammutin moottirin ja kytkin virrat päälle. Jäin odottamaan, mutta auto ei liikahtanutkaan mihinkään. "KAIKKI VAPAALLE!" kuului huuto. Keskittyessäni rattilukkoon olin unohtanut laittaa vaihteet vapaalle. Kun ajatuksemme pyörivät vain yhden asian ympärillä unohtuu helposti jotkin muut.

Leppäkerttu

Avasin ikkunan ja päästin kaksipistepirkon nauttimaan keväästä. Kaunista puna-mustaa hyönteistä läheltä katsellessa pohdin sitä, miksi tällä värityksellä olevat leppäkertut ja pistepirkot ovat sympaattisia, mutta toisenlaiset värit kuoreensa saaneet ötökät eivät sitä ole. Syy on kai kasvatuksessa. Leppäkerttu lentää ison kiven juureen, missä sille keitetään puuroa. Torakalle ei kukaan huttua tarjoa ja tukkimiehen täikin on saanut ikävän nimen kannettavakseen. Siksi iloitsen kaikista niistä lapsista, joiden kanssa aikuiset jaksavat ihmetellä ötököiden kitiinikuorien pisteitä ja jalkojen raitoja ihan omista kammoistaan huolimatta. Ja iloitsen niistä lapsista, jotka ihmettelyllään tartuttavat ihmettelyn ilon paatuneiseiin aikuisiinkin. Maailman on täynnä asioita joita emme osaa nähdä.

Tänään

Tänään iloitsen minulle rakkaista ihmisistä. Tänään syön arvostaen ruuan joka on edessäni. Tänään ihmettelen aamua johon olen herännyt ja päivää jonka saan päätökseen, kaikkea mitä päivään kuului. Tänään toivon osaavani kiittää siitä kaikesta.

Korjaus

Kaikki asiat joihin haluaa parannusta eivät ole korjattavissa välittömästi, tässä, nyt. Osa vaatii aikaa ja vaivaa. Silti ei ole syytä lannistua, sillä isotkin asiat saa uralleen askel kerrallaan, vähissä erissä. Puroista kasvaa joki.

Päämäärä (ja keinot)

Välillä arki väsyttää ja ahdistaa, elämään kaipaa jotakin uutta. Tilannetta lähtee helposti korjaamaan muuttamalla jotain. Lähtemällä lomalle, ostamalla hienompaa, tekemällä pyhiinvaelluksen. Olo helpottuu, hetkeksi. Sitten pitää palata arkeen ja vanhat ahdistukset ja uudet kaipaamiset löytävät tiensä elämään. Mikä ratkaisuksi? Uusi loma, uusi ostos, uusi pyhiinvaellus jonnekin? Niistähän olo helpottui! Ongelmana on kuitenkin päämäärän sekoittaminen keinoihin. Päämäärä on lepo/kiireettömyys, itsetunnon pönkitys, usko. Loma, ostos, pyhiinvaellus ovat keinoja (hetkellisesti) tavoittaa jotain päämäärästä. Mutta mukana niin arjessa kuin lomalla kulkee aina yksi vakio - minä itse. Itseäni en pääse pakoon. Mutta jos se itse kulkee mukana myös lomalla, uudesta tavarasta iloitessa, pyhiinvaellukseen hiljentyessä, niin ehkä minun ei tarvitsekaan mennä muualle, ostaa jotain, hiljentyä toisaalla. Riittää vain pieni askel syvemmäksi itseen. Itseni ymmärtämiseen ja tuntemiseen, itsessäni hi...

Pääsiäisviikko

Minä pidän Raamatusta. Pidän siitä, että se on kovin inhimillinen opus hyvin ajattomalla tavalla. Se kuvaa sen raadollisuuden ja pikkumaisuuden ja pimeyden mitä meistä ihmisistä löytyy. (Ensimmäiset ihmiset syyttelemässä toisiaan ja Jumalaa omasta mokastaan: " nainen jonka sinä minulle annoit, antoi hedelmän ja minä söin" "En se minä ollut, käärme se kehotti" - kuningas Daavidin ja muiden esikuvien törttöilyistä nyt puhumattakaan.) Mutta Raamatun henkilöt eivät jää karikatyyreiksi, vaan näyttävät meistä myös sen toisen puolen. Sen, joka huolehtii ja rakastaa ja näkee vaivaa toisen eteen. Ja Raamattu näyttää Jumalan, jolle kelpaamme puutteistamme huolimatta. Pääsiäisviikosta löytyy kaikki tämä tiivistettynä: Kristus kulkee kahdesti ihmisten halki. Palmusunnuntaina he hurraavat ja pitkänä perjantaina pilkkaavat. Opetuslapset nukkuvat kun Jeesusta tullaan pidättämään ja havahduttuaan juoksevat karkuun. Ei mitenkään mairittelevaa. Viikkoon mahtuu kuitenkin ...