Eilen oli pitkäperjantai, ja otin osaa Kristuksen kuolinhetken hartauteen Pyhän Katariinan kirkossa. "Otin osaa" on tässä kohden oikea ilmaus, sillä tuo hartaus tapahtuu aina ilman alttarilla häärivää pappia. Me oppilaitospapit yhdessä hiippakuntadekaanin Kallen kanssa istuimme penkissä muun kirkkokansan keskellä, ja luimme tekstit sieltä käsin. Alttari oli verhottuna mustaan kankaaseen, orjantappukruunu ja verenpunaiset ruusut ainoana somisteenaan. Kristuskynttilä paloi alttarin edessä, ja tekstien saapuessa kuolinhetkeen vahtimestari sammutti liekin. Hiljaisuuden vallitessa savu kohosi kohti kirkon kattoa. Kaikki musiikki oli ilman säestystä. Yliopistopuolen kolleegani Peter toimi esilaulajana, ja me muut lauloimme mukana.
"Otin osaa" on oikea ilmaus siitäkin syystä, että todellakin olin hartaudessa en pelkästään toimitsijana, vaan myös osallistujana. Kristuksen kuolinhetken hartaus, ja sen vastapuolena oleva pääsiäisyön juhlamessu ylösnousemuksen kunniaksi ovat minulle niitä jumalanpalveluksia kirkkovuodessa, jotka koskettavat syvälle.
Sääli vain, että hiljaisuudelle rakentuvaa hartautta hivenen häiritsee vaimea vihellys korvissa. Sen sitä saa, kun on joskus soittanut pienessä betonikopissa bändin kanssa ja hypännyt klubeilla ilman korvatulppia.
"Otin osaa" on oikea ilmaus siitäkin syystä, että todellakin olin hartaudessa en pelkästään toimitsijana, vaan myös osallistujana. Kristuksen kuolinhetken hartaus, ja sen vastapuolena oleva pääsiäisyön juhlamessu ylösnousemuksen kunniaksi ovat minulle niitä jumalanpalveluksia kirkkovuodessa, jotka koskettavat syvälle.
Sääli vain, että hiljaisuudelle rakentuvaa hartautta hivenen häiritsee vaimea vihellys korvissa. Sen sitä saa, kun on joskus soittanut pienessä betonikopissa bändin kanssa ja hypännyt klubeilla ilman korvatulppia.
Kommentit