Siirry pääsisältöön

Tekstit

Sanoista teoiksi

 "Tarkkaile ajatuksiasi, sillä niistä tulee sanojasi; Tarkkaile sanojasi, sillä niistä tulee tekojasi; Tarkkaile tekojasi, sillä niistä tulee tapojasi; Tarkkaile tapojasi, sillä niistä tulee luonteesi; Tarkkaile luonnettasi, sillä siitä tulee kohtalosi." (Laotse) 

Hyvää ja pahaa

Luin jonkin aikaa sitten jesuiitta-veljeskuntaan kuuluvan David J. M. Herrin hartauskirjoituksen, joka jäin mieleeni. Siinä hän kommentoi Kristuksen esittämää rikkaviljavertausta (Matteus 13:36-43). Ja se, mikä hänen kommentissaan jäi mieleeni on se, että maailmassa on samanaikaisesti hyvää ja pahaa, koko ajan. Jos haluamme rakastaa asioita, toisia ihmisiä tai itseämme, meidän on tunnistettava ja tunnustettavat tämä tosiasia. Nimittäin jos kiinnitämme huomiomme vain näkemäämme pahaan, me syyllistämme ihmisiä ja hylkämme asioita tai vaivumme epätoivoon niiden edessä. Jos kiinnitämme huomiomme vain hyvään, me ihannoimme jotain ja vähättelemme muuta. Joudumme turhien haavekuvien vietäviksi. Herr sanoo, että kumpikin vaihtoehto on huokutteleva. Kumpikin on helppoa ja halpaa. Oikeaa rakkautta on kuitenkin rohkeus nähdä kumpikin samanaikaisesti. Nähdä hyvä ja epätäydellinen niin itsessämme kuin toisissa. Sen mitä tuosta rohkeudesta seuraa, hän jättää lukijan pohdittavaksi. Itse ajattelen, et...

Vastuu

 Heinäkuun lopulla uutiset kertoivat, että vuosittainen ylikulutuspäivä oli taas ohitettu. Eli siis päivä, jonka jälkeen kaikki loppuvuoden kulutus on jotain, mikä ylittää maapallon kantokyvyn. Elämme siis koko ajan tavalla, joka on tuhoisa tälle ainoalle pallolle jolla voimme asua. Ja kuten aina tämän uutisoinnin kohdalla, nettikeskusteluiden kommenttipalstat täyttyivät ihmisistä, jotka ovat haluttomia myöntämään asiaa, sillä se vaatisi joustamaan oman elämän mukavuuksista. "Mitä väliä sillä on, mitä minä, yksi suomalainen teen, kun monet muut isommat kansat kuluttaavat nekin?" on usein kuultu argumentti. Argumentissa on virheitä. Ensimmäinen virhe on se, että siinä oletetaan, ettei kukaan mukaan tee mitään luonnon suojelemiseksi, joten minunkaan ei tarvitse. Pohjalla on siis puhdas itsekkyys. Tosiassa monissa maissa kiinnitetään jo todella paljon huomioita siihen, miten ympäristöä tulee suojella. Ja toinen virhe on se, että siinä oletetaan, ettei yksi ihminen voi vaikuttaa ...

Viisauden alku

 "Viisauden alku on vilpitön opetuksen kaipuu", toteaa Raamatun Vanhan Testaminen apokryfikirjoihin kuuluva Viisauden kirja (Viis. 6:17). Minulta kesti kauan ymmärtää se, että oman osaamisen tason ja siinä ilmenevien puutteiden tunnistaminen on tärkeää jos aikoo kasvaa ihmisenä. Ja siinä missä ei osaa, on hyvä kuulla niitä, jotka osaavat ja oppia heiltä. Tai vaikka osaisikin jo jotain, on yhdessä oppiminen aina palkitsevaa, sillä toinen katsoo tilannetta toisesta näkökulmasta kuin minä. Hänen kuuntelemisensa auttaa minua näkemään asiaa laaja-alaisemmin. Oppiminen onkin ihan eri asia kuin muodollinen pätevyys jonkin asian osaamisesta. Oppiminen nimittäin jatkuu sittenkin, kun sen muodollisen pätevyyden - osoituksen jonkin asian osaamisesta jollakin tasolla - on saavuttanut. Syksyn kynnyksellä, oppilaitosten kauden alkaessa odotan taas itsekin sitä, mitä tänä syksynä tulen oppimaan. Petyn, jos kausi kuluu ilman uusia oivalluksia tutun työn äärellä! "Mitä viisaus on? Mistä ...

Luontomietiskely keskellä kesää

"Alussa, kaiken luodessaan  Herra antoi kullekin luodulle oman tehtävän. Hän järjesti kaikkien tehtävät ikuisiksi ajoiksi ja jakoi piirit, joissa toimia ajasta aikaan. Nuo luodut eivät näe nälkää eivätkä väsy eivätkä koskaan jätä tehtäviään. Yksikään ei kulkeudu toisen tielle, eivätkä ne ikinä uhmaa hänen sanaansa. Sitten Herra käänsi katseensa maahan ja täytti sen hyvyyksillään, peitti sen kaikenlaisilla elävillä olennoilla." (Sirak 6:26-30a, Vanhan Testamentin apokryfikirja) --- "meillä on vain yksi Jumala, Isä. Hänestä on kaikki lähtöisin, ja hänen luokseen olemme matkalla. Meillä on vain yksi Herra, Jeesus Kristus. Hänen välityksellään on kaikki luotu, niin myös meidät." (1. Kor. 8:6)

Ulkona

 Tänään ei sada. Se tarkoittaa, että työpäivän jälkeen minua kutsuvat pihatyöt niin omassa pihassa kuin taloyhtiönkin alueella. Joka kerta tunnistan sen, että hommaan tarttuminen työpäivän jälkeen on vaikeaa - vaikeaa kuin vaikka juoksulenkille lähteminenkin. Joka kerta hommaan tartuttuani huomaan saman, mitä lenkilläkin tapahtuu: Kun homma rullaa, huomaan nauttivani ja palautuvani töistä. Eikä minun tarvitse kaikkea kerralla - se työmaan kokohan se aiheuttaa sen henkisen jarrupolkimen painalluksen. Puuhastelen hetken, ja sen hetken jälkeen olen taas lähempänä valmista. Ja mikä parasta, tuuletan koko ajan itseäni kevätilmassa. Näen pesiviä lintuja, jotka hätyyttävät petolinnun tiehensä. Näen hämähäkkejä ja kimalaisia ja kevään ensimmäiset kukat, sen miten luonto alkaa heräillä kesää kohti. Siksi kuuntelen sitä ääntä itsessäni, joka patistaa hommiin ja liikkeelle. Ja silloin kun en sitä ääntä usko, olen armollinen itselleni. Aina ei jaksa, ja silloin ei kuulukaan jaksaa.

Pääsiäinen

 Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä Magdalan Maria tuli jo aamuhämärissä haudalle ja näki, että haudan suulta oli kivi siirretty pois. Hän lähti juoksujalkaa kertomaan siitä Simon Pietarille ja sille opetuslapselle, joka oli Jeesukselle rakkain, ja sanoi heidät tavattuaan: ”Ovat vieneet Herran pois haudasta, emmekä me tiedä, minne hänet on pantu.” Pietari ja se toinen opetuslapsi lähtivät heti juoksemaan haudalle.     Miehet menivät yhtä matkaa, mutta se toinen opetuslapsi juoksi Pietaria nopeammin ja ehti haudalle ensimmäisenä. Hän kurkisti sisään ja näki käärinliinojen olevan siellä, mutta hän ei mennyt sisälle. Simon Pietari tuli hänen perässään, meni hautaan ja katseli siellä olevia käärinliinoja. Hän huomasi, että Jeesuksen kasvoja peittänyt hikiliina ei ollut käärinliinojen vieressä vaan erillään, omana käärönään. Nyt tuli sisään myös se toinen opetuslapsi, joka oli ensimmäisenä saapunut haudalle, ja hän näki ja uskoi. Vielä he näet ...

Pitkäperjantai

 Kantaen itse ristiään hän kulki kaupungin ulkopuolelle paikkaan, jota kutsutaan Pääkallonpaikaksi, heprean kielellä Golgata. Siellä sotilaat ristiinnaulitsivat Jeesuksen ja kaksi muuta hänen kanssaan, yhden kummallekin puolelle ja Jeesuksen heidän keskelleen.

Kadonnut, löytynyt

 Minulla on minulle rakas rukousnauha. Ihan tavallinen ruusukko, jossa on viisi kymmenen helmen sarjaa. Niiden kohdalla rukoillaan mietiskellen raamatunkohtia ja Jeesuksen elämää. Oma rukousnauhani noudattaa lisäksi amerikalaisen katolisen piispa Fulton J. Sheenin ns. maailman lähetyksen mallia - kukin viidestä kymmenen helmen sarjasta on eri värinen, ja niiden kohdalla on tarkoituksena muistaa Raamatun tekstien ohessa maailman eri mantereita - Afrikkaa, Amerikkoja, Eurooppaa, Oseaniaa ja Aasiaa. Ja tästä monikäyttöisyydestä johtuen nauha on minulle rakas kaikkien omistamieni rukousnauhojen joukossa. Eilen, keskellä päivää huomasin, ettei nauha ole enää taskussani. Ja illalla varmistin, ettei se löydy myöskään kotoa. Se on pudonnut jonnekin. Harmitti, sillä vaikka tiesin vastaavia olevan varmasti myynnissä, ei niistä mikään olisi omien sormien kuluttamilla helmillä varustettu ja tutun painoinen. Sitten muistin sen, että eilen - niin kuin kaikkina päivinä - aloitin aamun sanomalla J...

Tuoksuja

 Kuinka hyvälle tuoksuukaan irtotee, kun avaan teepurkin! Kuinka hyväälle itse tee, kun lisään kuuman veden teelehtien sekaan! Kuinka hyvälle tuore leipä, kun avaan pussin ja leikkaan pari siivua. Luulen, että kovin usein en edes huomaa noita tuoksuja, vaan kiiruhdan ajatuksissani eteenpäin. Mutta nyt paaston aikaan koetan myös olla hieman hitaampi, ja pysähtyä. Pysähtyä nauttimaan ja arvostamaan ja kiittämään. Jokapäiväisestä leivästä ja pienistä iloista, sillä pohjimmiltaan elämä on kaikkia niitä hetkiä.

Tuhkaa

 Vuosi on juossut nopeasti. Ollaan jo helmikuun puolivälin yli. Kirkkovuodessa pääsiäisen suurta juhlaa edeltävä paastokausi on alkanut. Paastossa kyse ei ole luopumisesta, vaikka usein ihmiset jättävätkin jotain pois paaston ajaksi. Paastossa kyse on itsetuntemuksessa kasvamisesta. Siitä, että keskitytään havainnoimaan sitä, mikä omaa elämää hallitsee (ehkä liikaakin), ja tehdään tilaa muulle, niille tärkeille. Se tarkoittaa toisen ihmisen parempaa huomioimista. Se tarkoittaa tilaa itselle olla. Ja tilaa ehkä pohtia myös omaa suhdettaan tähän maailmaan ja sen Luojaan. Näin ajattelin itse paastota, vaikken tuhkaristiä käynytkään kirkossa otsaani hakemassa

Uusi vuosi

 Huomaan, että minulle aika kiertää. Herään aamuun, teen päivän, tulen iltan ja nukahdan. Sitten nousen uuteen päivään ja sen askareisiin. Viikko kiertää aina uuden viikon alkuun. Ja vuodet, nekin kiertävät: ennen joululomaa laitan vuoden nippuun, ja tammikuussa töihin palatessani aloitan uuden. (Siihen väliin jää joulupyhät ja vuodenvaihteen kummallinen "epäaika", jolloin vain on.) Tähänkin vuoteen lähden uteliaani katsomaan, mitä se tuo tullessaan. Osa on toki jo näkyvissä kalenterimerkintöinä. Mutta se paras anti on ehkä kuitenkin vielä siinä, mikä ei näyä kalenterissa. Tästäkin vuodesta tulee hyvä. Ei siksi, että ulkopuoliset olosuhteet välttämättä ovat sitä. Vaan siksi, että teen taas parhaani, jotta siitä tulisi sellainen. 

Joulu 26

  Me olemme kaikki seimen äärellä ihmettelemässä nukkuvaa lasta, josta kasvaa Vapahtaja, Jumalan anteeksi antavan rakkauden kantaja. Vapahtaja meille kaikille täällä ja kaikkialla maailmassa ja kaikkina aikoina. Kaikki nämä ihmiset ovat Jumalalle rakkaita, ja jokainen kelpaa seimen viereen. Jumala ei syntynyt rikkaille ja valtaa pitäville, vaan tavallisten ihmisten perheeseen. Ensimmäiset kutsutut eivät tulleet palatseista tai uskonoppineiden piiristä, vaan työn äärestä. Kaikki on kutsuttu jouluun ja Jumalan seimen äärelle. Miten tämä valon juhla, Jumalan juhla voisi muistuttaa meitä itse kutakin siitä, että tämä kaikki on jaettua ja yhteistä ja kuuluu kaikille? Että meidät on kutsuttu jakamaan elämää, jakamaan arkea ja juhlia yhdessä. Meidät on kutsuttu antamaan yösija, meidät on kutsuttu kohtaamaan tutut ja vieraat Jumalan vierellä. Meidät on kutsuttu olemaan kukin hetki yhdessä, aidosti läsnä, ilman tarvetta olla muualla. Meidät on kutsuttu näkemään toivo, joka syntyy maai...

Adventtiaika

 Adventtiaika on minulle paitsi valmistautumista jouluun, myös joulua edeltävää paastoa.  Paastossa ei niinkään ole kysymys luopumisesta, vaan itsensä tarkkailemisesta. Miten olen läsnä kaikessa mitä elämässä ja töissä tulee vastaan? Se on ehkä samalla myös yhteenvedon tekemistä tästä syyskaudesta ja kaikesta mitä siihen on kuulunut. Mitä siinä on sellaista, josta olen oppinut ja mikä kannattaa pitää jatkossakin mukana? Ehkä tämä pohdinta valmistaa jouluunkin. Ainakin niin, että pohdinnan läpikäytyään on valmis laskeutumaan siihen vapaaseen, lepoon ja rauhaan mitä joulu usein tuo arjen vastapainona. 

Eteenpäin

Katselin Walking Dead: Dary Dixon -sarjaa. Eihän se alkuperäisen sarjan veroinen ole, jännitys hahmon tulevaisuudesta on poissa koska sarja kantaa päähenkilön nimeä. Mutta jotain siinä kuitenkin minusta oli hienoa. Ja se oli se, miten tämäkin sarja puhui samasta mistä alkuperäinenkin. Siitä, miten kauhean katastrofin keskellä ihmiset kuitenkin tukevat toisiaan ja rakentavat yhdessä tulevaisuutta. Ja noiden ajatusten siivittämänä aion lähteä itsekin taas tähän päivään. Haluan uskoa parempaan tulevaisuuteen j a rakentaa sitä omilla valinnoillani. Tänäänkin.  Ja huomenna. Kunnes askele askeleelta olemme perillä

Syksy

 Kun palasin töihin elokuussa, aloin toivottaa ihmisille hyvää syksyä. Siksi, koska minulla syyskausi alkanut ja kesä loppunut sitä mukaa kun loma oli takana. Ja siksi, että syksy ei ole minulle negatiivinen asia. Syksy on minulle pimeneviä iltoja, jolloin tähdet palaavat taas kunnolla näkyviin. Syksy on minulle suurikokoisten hämähäkkien parasta bongailuaikaa. Varsinkin ristekkejä on paljon liikkeellä. Syksy on puiden väriloistoa. Syksyn värit puiden lehdissä on syksyä. Tyhjät oksat kuuluvat talveen. Syksy on viljapuimurit pelloilla. Kurkiauran lähtö. Herkulliset ruokasienet. Syksy on uusia ihmisiä, sillä henkilössä on tapahtunut vaihtuvuutta ja uudet opiskelijat ovat oppilaitoksissa. Syksy on paluuta tuttuun arkeen. Hyvään arkeen, joka kannattelee muutostenkin keskellä.

Kesä

 Kesä on alkanut. Takana on jo pätkä kesäistä maantietä, maisemia, kiireetöntä matkan tekoa. Mökkikauden käynnistyminen, oman pihan laittaminen. Ensimmäiset kesän jäätelöt. Ja sadepäivät, koska luonto tarvitsee niitäkin. Olennaista kesässä on se, etten halua suorittaa sitä. En tee suunnitelmia, joten en myöskään stressaa siitä, meneekö asia niin kuin ajattelin. Ja siksi loma tuntuu lomalta. Kello ja kännykkä ja kiire saa jäädä hetkeksi.

Pääsiäinen

 Minulle pääsiäinen on tärkeä juhla. Eikä pelkästään pääsiäinen, vaan se tie pääsiäiseen;  Paasto, aika itsetutkisteluun ja parannukseen. Hiljainen viikko, jolloin muistetaan Kristuksen tietä ristille: Ensin juhlittuna kaupunkiin ratsastavana, sitten ystävien kanssa aterioivana, sitten yksin tuskaisena ja pelossaan kun opetuslapset jo nukkuvat. Petos, pidätys. Kuulustelu, kidutus, tuomio. Ristin kantaminen ja ihmisten pilkka. Häpeällinen teloitus rikollisten seassa. Ja se, ettei mikään lopu siihenkään.   On vielä tyhjä hauta ja voitettu kuolema ja ilo. Siksi pääsiäinen on minulle tärkeä juhla.

Paaston aikaan

 Elämme kristinuskon eri kirkkokunnissa par'aikaa pääsiäistä edeltävää paastoaikaa. Luterilaisilla sen mahdollinen noudattaminen on jätetty yksilön omaksi valinnaksi, samoin ne tavat, jolla itse kukin paastoa noudattaa. Olennaista ei kuitenkaan ole se, mitä paaston aikana jätetään pois, vaan mitä tulee tilalle. Luopuminen jostakin paaston ajaksi on vain mekaanista, mutta se antaa tilaa jollekin. Ruokavalion karsiminen tai makeasta luopuminen auttavat keskittymään makuihin niiden syötävien asioiden kohdalla, joita paaston aikana vielä syödään. Somen käytön rajoittaminen antaa aikaa jollekin harrastukselle tai ihmisille. Oman käytöksen ja oman puheen tarkkailu auttaa löytämään rakentavempia tapoja olla läsnä. Eikä vielä tämäkään ole paaston ytimessä.  Paaston sisältö kun ei ole minussa, vaan Jumalassa ja uskossa, ja siinä, miten minä paremmin pystyn kohtaamaan Jumalan taas kaikessa arkeen kuuluvassa. Siinä mitä syön, mitä teen, miten puhun, miten kohtelen toista. Siinä miten hil...

Wabi-sabi

 Olen tarkka ihminen. Pikkutarkka, sanoisivat läheiseni. Ja se on välillä hyvä asia, sillä huomaan asioita. Mutta se on hankala luonteenpiirre silloin, kun pidän huolta tavaroistani  - ja minä pyrin pitämään huolta tavaroistani! Pikkutarkkuus siinä tarkoittaa sitä, että huomaan aina jokaisen uuden naarmun ja kolhun esineessä tai repeytyneen sivun kirjassa. Ja se jotenkin tuottaa määräänsä enemmän harmia minulle. En ole onnistuntu pitämään tarpeeksi huolta siitä. Japanilaiseen estetiikkaan kuuluu ajatus wabi-sabista. Sitä on hankala tiivistää yhteen ilmaisuun, mutta siihen sisältyy vaatimattomuuden, keskeneräisyyden ja epätäydellisen ihannoimisen piirteitä. Klassisen kreikkalaisen kauneusihanteen mukaan - mikä meillä täällä lännessä vaikuttaa - yksin täydellisyys on kaunista. Wabi-sabin lähtökohta on toinen. Siinä kauniina pidetään sitä, että asiat ovat epätäydellisiä, muutoksessa. Sitä, että kerätyt naarmut ja kolhut ja repeytyneet sivut tekevät asiasta kauniin siksi, että ne ...